Käytin autoni maalattavana. Vuoden jälkeen maali lohkeili isoissa paloissa ovesta. Ovi roikkui hieman ja syy oli selvä, mutta että maali lohkeili isosti muualtakin kuin oven alareunasta. Kävin kahdesti kysymässä asiasta ja olisin ollut varaamaassa korjausaikaa ja mahdollista alennusta uusintamaalaukseen, tiedostaen sen, ettei ruostekorjauksilla ei ole takuuta. Olisi ollut muutakin korjattavaa samalla. Pomomies Ari ei ollut paikalla, mutta kummallakin kerralla luvattiin, että Ari soittaa minullepäin. Ei koskaan soittanut. En tule itse käyttämään enää, enkä suosittele tätä maalaamoa.

Evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Käviijää ei voi tunnistaa näistä tiedoista, mutta me näemme kävijätilastoista vierailijamääriä. Asetuksista voit tarkistaa, mitä evästeitä käytämme, tai laittaa pois päältä muut kuin sivuston toiminnalle välttämättömät evästeet.